Erittäin hyvin sanottu. Tämän huomasin tuossa pelatessani tuliterää Flight simulator, the golden edition peliä. Äiti on kyllä ihana. En osannu odottaa tollasta ihanaa peliä mun seksikkäälle pienelle tehokkaalle läppärilleni. Hakkasin koko aattoillan tota peliä. Nyt osaan jo: nousta ja laskeutua pienkoneella JA DC-3. Osaan myös lentää molempia ja laskeuduin jopa vuoristo kentällekkin! Belive me, se ei ollut helppoa. Joka tapauksessa, aina kun meni laskeutuminen vähän yli, tai veteen tai kallistu jotenkin yllättävästi niin huusin että VITTU SAATANA. Tää on silti ihana peli.
Kiitos muutes disney tästä, mutta musta tuntuu että vaikka mä kuinka haluaisin lentokouluun, niin ei ne mua sinne halun takia ota..
Tää joulu oli kuitenkin kiva olla mummulassa, herättin puolelta päivin, syötiin puuroo, lämmitettiin saunaa, katottiin simpsoneita, saunottiin ja syötiin. Ja avattiin meijät lahjat (4kpl). Rahan tuloa ei silti voi estäää, koska mä olen, uskokaa tai älkää, saanu mun kamerarahat kasaan! Koska ostoksille mama? Simulaattoripelin lisäks sainpa sitten Guessin lompakkoo, tumppuja ja meikkejä ja selasen hämärän 3D taulun. Aika cool. Joten, olkaa te järkkäreidenne ja laukuinenne yms, mä tyydyn näihin.
Mä ehdin jo sitten innostumaan, kuinka hyvä tää joulu oli ja oi oi, olin onneni kukkuloilla. Ei kauaa kestäny. Tänään sitten kun tuli mun eno ja täti ja äiti perheineen mummulaan syömään, niin enolla oli vähän huonoja uutisia. Mä olin olohuoneessa sillon kun se kerto sen, muut siis oli keittiössä. Tuli sellanen tunne kun olis seissy lasihuoneessa ja sitten ne kaikki lasit ois rikkoutunu. Eno kerto, että mun toinen täti, joka on samalla mun kummitäti, oli kuollu. Se oli aina ollu sellanen yksinäinen sielu, vähän vaikee ihminen ja se ei siis ikinä elämänsä aikana menny naimisiin tai saanu lapsia. Se asu aika kaukana meistä ja muutenkin me nähtiin sitä kerran tai pari vuodessa. Pappa oli lähettän sille rahaa ja kortin, että tule meille jouluks. Se ei ikinä tullu.
Mummulle ja papalle se oli aika kova shokki, tietty muillekkin, olihan kyse niiden siskosta, mutta ninku saattaa ajatellakkin tietenkin se oli pahin niille vanhemmille. Mulle, koska se oli mun kummitäti, se oli aina aika läheinen. Mullehan se oli ihan kamala shokki, koska mä en itse osannu sitä mitenkään odottaa. Vaikka se oli vähän omanlaatunen, niin mä tykkäsin jutella sille.
Ja niin kliseeltä kun se kuulostaakin niin mä ehkä alan ymmärtää niitä imeliä amerikka-draama-elokuvien lauseita "elämä on haurasta" ja miten jokainen päivä pitää elää kuin viimeisensä ja kuinka jokainen hyvästi voi olla viimenen. Kesällä mulle ei tullu mieleenkään, että nyt nään sen viimesen kerran. Oisin ehkä sanonu sille pari sanaa enemmän, halannu vähän tiukemmin ja hymyilly sille enemmän.
Voi muru :<
VastaaPoista