Voi että, mä olen ylpee itestäni! Aamulla äiti ilmotti, ettei se vie mua kotiin, koska se on myöhään töissä. Kaupunkilapsena kirosin koko 50 m autolta kouluun, että vittu kun tulee huono päivä, joudun käveleen kotiinki 3,5 kilsaa. Sitten istahdin saksantunnille ja ajattelin että nyt, vittu, et pilaa muittenkin päiviä! En siis muutamaa kertaa enempää valittanu ja itellekki tuli parempi mieli, kun ei keskittyny vitutukseen. Siihen ei kuole. Vikalla tunnilla sitten tosin paholainen pääsi valloilleen. Opo jätti meijät keskenämme täyttään lukion ainevalintalappua ja kukaan meistä ei ymmärtäny siitä paljoo paskaakaan. Kaikilla meni hermot siellä. Iltapäivä tuntikin kun oli. Alko kumit ja penaalit lenteleen ja melkein pulpetitkin. Muutaman minuutin kirosin ja lähin sitte koulusta käveleen kun ei muutakaan vaihtoehtoo ollu. Keskustassa Roope soitti, että se voi nyt mut heittää ja katos vaan kun päivä parani! Kotiin tultuani oon jo siivonnu huoneeni, kattellu ohjaushommia valmiiks ja syöny.
Mä oon tällähetkellä ihan järkyttävän onnellinen. Mä en tosiaan tiiä miks. Elämä potkii päähän, mä potkin takasin kahdella jalalla. On niin monta asiaa joita voisin nytkin itkee, mutta ei. Minä tuijotan vaan ja hymyilen. Perfection is beautiful. Nyt tuntuu siltä, että vaikka mitä tapahtuis niin mä silti vaan hymyilisin. Robinin konserttikin on kohta! Voi juku !!!
Nyt alan kattoon Piratesit beacause I can. Taksvärkki on tarkotettu nukkumiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti