Mun itseasiassa pitäis tälläkin hetkellä tehdä läksyjä/laskee matikkaa, mutta minkäs teet kun on 3 viikon jälkeen motivaatio jo miinuksen puolella. Tänään oli opon tunti ja tuli vähän sellanen fiilis että mitä vittua mä teen täällä. Mä en tuu pääsemään kurssikokeista läpi saatika sitten mitään yo-kokeiden juttuja. Hissasta pitäis tehdä neljän sivun essee ja terveystiedosta kirjallinen esitelmä syövästä. Lisäks mun Åren laskettelukurssi taitaa kusta ja pahasti, koska sitä ei olla merkitty mun opintosuunnitelmaan ja kaikkee muuta sen näköstä paskaa, mikä ei ainakaan nosta mun motivaatioo. Tänäänkin 8-16 koulua. Onneks koulussa on ihania kavereita ja mukavaa silmänruokaa niin ehkä mä nyt tsempaan.
Housessa oli eilen sellanen kone, millä ne näki mitä yks muija uneksi. Tai siis mistä se näki unta. Aloin sitten miettiin, että onks sellasia oikeesti. Koska ois ihan hiton helmee nauhottaa uniaan ja vois sitten aina kattoo niitä. Unissa kaikki tunteet on aitoja ja se on ihan sairaan hassua, miten vaikka on nähny jostakusta unta yöllä ja että on ollu vaikka jotain palavia tunteita tätä kohtaan ja koulussa kun tapaa tämän tietyn niin sydän jättää yhden lyönnin lyömättä, vaikka tosielämässä ei oo mitään tunteita mihinkään suuntaan. Se kai jää jotenkin alitajuntaan. Mutta ehkä siinä olis tosi huonokin puoli, jos vois nähdä uniaan nauhalta. Koska mä ainakin juuttuisin niihin uniin ja kattellisin niitä kokoajan ja unohtaisin elää. Ehkä siks, koska mä nään suhteellisen usein unia missä isä on elossa, joten mun elämä menis niitten unien replaylla. Yks yö näin unta, että joku soitti mulle ja vastasin, niin se oli mun isä. Juteltiin sen kaa hetkinen ja sen puhelun jälkeen kuuntelin sen puhelun miljoona kertaa uudestaan, koska niin mä sain vähän aina mun isää takasin. Ehkä se oli jonkulaine enneuniviesti, että tollasiin juttuihin voi oikeesti jäädä junnaamaan eikä se oo aina kauheen hyvä.
Ei tässä muuta kun nokka kohti uusia matikanlaskuja, unia ja tuskia. Saa lähettää mulle suklaata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti