Lukio elämä on parasta. Matikasta vihdoin tajuu jotain, kun on kunnollinen opettaja ja koululiikuntakin on jopa huikeeta. Tuolla meitä ei enää pidetä sellasina kakaroina, joiden pitäs nukkua aina väillä päiväunia. Tietenkin lukiossa vaaditaan aika paljon, mutta ei se nyt niin paha ole. Samoin hassuinta on se, miten kolme vuotta sitten kun tultiin yläasteelle ja kaikki -95 katto halveksuvasti siellä, niin nyt kolme vuotta myöhemmin samat ihiset hymyilee sulle käytävillä ja niitä ei oikeestaan kiinnosta uudet oppilaat, antavat meidän elää omaa elämää. Samoin kaikki villeimmät lapset on kuoriutunu pois, niin lukiossa vallitsee sellanen sivistynyt ja tosi aikuinen tunnelma, kun ei meijänkään 9Dn pojat pyöri enää lattialla painimassa. Yks päivä Niklas tuli käymään lukiolla, sehän siis opiskelee ajokinkujall amiksessa, niin huomas heti että nyt on yks musta lammas joukossa. Heti yhdestä lauseesta minkä se heitti, liittyen johonkin retuun tai jotain ni huomas että niin. Oikeesti, miten se lukiolaisten ja amislaisten ero voi olla niin iso? Ehkä kaikkein ouodinta kuitenkin on se, että vielä 2 kuukautta sitten me oltiin koulun pääjehuja, me ninkun käytännössä hallittiin sitä koulua. Nyt me ollaan maailman vähäpätöisimpiä ihmisiä koko koulussa.
Eilen katoin ihanan videon, joka teki vähän ninkun pisteen mun iin päälle, siitä mitä teen lukion jälkeen. Tottakai yritän perämieskouluun, mutta sinne otetaan niin vähän kerrallaan, joten se tarkottaa, etten välttämättä muutamalla ensimmäisellä yrityksellä sisään pääse. Joten, jos mun rahatilanne sen sallii, niin ennekö haen valokuvauskouluun niin lähen afrikkaan auttaan pieniä tummia lapsia. Koska en usko, että kauheen moni muu asia tekee niin hyvää, kun se että näkee sen pienen tummaihosen pojan hymy, kun se on saanu jotain hienoa. Ne osaa nauttia todella pienistä asioista ja ehkä sieltä vois itekkin oppia kaikenlaista.
Parin viimepäivän aikana mä oon alkanu himoitseen tragusta. Oon lukenu muutaman Suomi24 kesksutelun kyseisetä lävistyksestä ja mua alko pelottaan. Toi ois ihan perkeleen hieno, mutta se että jos se tulehtuu ja siihen kasvaa kudospatti tai että se menee vähän ohi ja rusto repee ja muuta vastaavaa. Kuulemma sattuu enemmän kun mikään lävistys, mutta se siinä nyt ei kauheesti pelota. Sekunnin sadasosanhan se vaan kirpasee. Sitten jotkut on myös kertonu, että pelkästäään hymyileminen sattuu traguksen kaa, tai pelkästään pieni tuulenvire, puhumattakaan sen päällä nukkumisesta tai vaatteiden pukemisesta tai jos vaikka vahingossa osuu siihen. Mutta se on niin hieno!!
Ehkä mun tarvii vaan kärsiä rauhassa, kun oon niin pelkuri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti