Nothing hurts like know you

Kesällä, sinä yhtenä yönä, määhän istuin mummulan katolla kahdelta yöllä, ajatellen kuinka ihana kesä on. Siitä itseasiassa tännekkin kirjotin. Torstaina mä huomasin, että syksyssä on kans sellasia asioita, jotka kuuluu vaan syksyyn. Esimerkiks sellanen kylmä tihkusade. Mä rakastan sadetta, luonnon täydellisin ilmiö. On niin mahtavaa pyöräillä esimerkiksi sateessa kotiin, tietäen että kotona pääsee kuumaan suihkuun, viltin alle. Tai ensimmäiset pimeet illat. Pysäkillä istuminen, kattoen vaan katulamppja ja märkää asfalttia, josta ne valot hohtaa takasin. Tai kun jonossa olevien autojen jarrutusvalot vaihtuu punaseks vuorotellen. Bussiin astuminen, kun tulee kuuma viima naamalle. Oikeesti vaan pimeys on niin mahtavaa. Tähän vuodenaikaan mulle tuleee kyllä aina kauheet yksinäisyyden tuskat, koska olis niin kiva käpertyä jonkun kainaloon pitkän kävelylenkin jälkeen.

Mua ärsyttää niin paljon olla nainen, kun aina pitää saada just se mitä ei voi saada. Mikä siinä viehättää? Ärsyttävää, kun ei saa ihmistä mielestään pois. Kun kuitenkin tieää, että se aiheuttaa nii paljo vahinkoo siellä pääkopassa. Kun tietää mikä on oikein ja mikä on väärin, mutta silti yrittää löytää jonkun porsaanreijän. On helppoo ajatella epäitsekkäästi, mutta on vaikee toimia epäitsekkäästi. Mulla on kauheen iso moraali, mutta silti tämä yks houkute alentaa mun moraalia ja mua ärsyttää se niin paljon, kun mä tiedän tekeväni väärin, mutta mikään ei pysäytä mua. Ajatuksia voi huijata, alitajuntaa ei. Kun tulee viesti tietyltä henkilöltä, niin ajattelee, että aijaa se vastas, eipä ihmeempiä, mutta suu kääntyy hymyyn. Saakohan tunteet sammutettua?

Perjantai oli niin huikee päivä. Mentiin kansainvälisyysklubin voimin hohtokeilaan, 8 suomalaista ja 4 ulkomaalaista. Mulla ainakin oli aivan sairaan kivaa. Sen jälkeen mentiin vielä porukalla syömään Manhattaniin ja ne tykkäs tosi paljon. Oli tosi kiva päästä tutustuun niihin ulkomaalaisiin vähän paremmin ja varsin hyvin tutustuin Unkarilaiseen poikaan, aivan mahtava tyyppi. Aivan mahtavaa.

Lauantaina otin ja lähdin yksin shoppaileen. Mulla oli mahtava päivä itteni kaa. Nauroin ja hymyilin, kävin jopa kaneli-siirappikaakaolla itteni kaa. Mikään ei oo parempaa, kun oma seura.

Maanantai meni opiskellessa matikkaa. Tulin 4 kotiin ja laskin 8 asti matikkaa, suoralla höökillä. Todella ikävää olo sen jälkeen, kosken siltikää osannu tiistaina kokeessa mitään. Se pisti vituttamaan. Onneks on ihmisiä, jotka saa aina hyvälle päälle :)

Where did I go wrong

Mulla oli yksi mahtava viikonloppu. Perjantaina oltiin liikunnasta uimahallissa ja mä olin ihan täpinöissäni. Sen jälkeen mä ja Nea alettiin pistään Sulon yllättyspippaloita pystyyn. Kaupoilla käytiin ja sitte mentii Sulolle puhaltaan ilmapalloja ja sen sellasta. Meitä oli jotain 10 ihmistä ottamassa Suloo vastaan sielä. Tuomas oli ovelasti pelannu sen kaa koko pvän ja johdatti sen ilman epäilystä sinne. Sulo kun tuli sisään, niin me oltiin oven edessä serpentiinit kädessä ja se säikähti ihan perkeleesti. Siitä sitte tehtiin kaikenlaista Wiistä amnesiaan ja oli ihan mahtavat pippalot.

©

©

©

©

Lauantaina suunnattiin Pilvin kaa kohti Tamperetta ottaan mulle tragus. Putkassa kun täyttelin lävistyslomaketta, niin päätti Pilvin repästä ja otti siinä samalla ruston. Käveltiin sitte ympäri Tamperetta kivuissa ja shoppailtiin korviksia. 5/5. Tosi monessa paikassa kirjotettiin, että traguskipu on pahin, mutta mua itseasiassa lävistäminen ei kauheesti enempää sattunu kun napakorunkaan laitto. Rusto kivasti krusahti siinä neulan mennessä läpi. Pikkasen vielä kipuilee, varsinkin liikuttelemisen kanssa ja sillon kun on nukkunu sen päällä. Itseasiassa sattuu kyllä vähemmän mihin valmistauduin.

©

©

©

©

©

Tampereelta menin mummulaan viettään vähän omaa lukulomaa noin tulevaa koeviikkoa ajatellen. Luin sunnuntai aamuna 4 tuntia terskaa ja hissaa ja nyt oon erittäin ylpeä itestäni. Tekemistä taas tuppaa tulemaan ja kasautumaan ja mun muitilistat alkaa täyttyyn. Musta tuli kv-klubin puheenjohtaja, joka aiheuttaa taas jonkun verran lisähommaa ja turkkilainen vaihtari on tulossa tänne meille 2 viikon päästä. Suoraan sanottuna kiirettä pitää.

©

©

©

©

How I pictured me with you

Mikään maailmassa ei saa itelle niin paskaa fiilistä kun se, että joku keskeyttää sun lauseen. Jos vaikka alottaa sanomalla, että eilen kun mä olin kaupassa, niin toinen keskyttää että hei määkin olin ja alkaa kertoon omaa juttuaan. Eikö tässä maailmassa ketään enää kiinnosta mitä toisella on sanottavanaan? Sekin on ärsyttävää, että porukassa kertoo jotain juttua ja sitten joku toinen alkaa suoltaan jotain omaa syöpäänsä eikä kukaan enää kuuntele sitä alkuperästä puhujaa. Sitä sitten vaan lopettaa sen kertomisen kesken lauseen, eikä kukaan edes huomaa. Ei mikään hyvä fiilis. Siinä ei kauheen arvokkaaks tunne oloonsa sellasessa keskustelussa.

Eilen perjantai-illan kunniaks käytiin Samun kaa fresbeegolffaamassa. Mä olin ihan huikeen hyvä, ja käytännössä voitinkin, koska Samu luovutti. Ihan huikeen hyvä harrastus. Muutenkin eile oli niin kiva ilmakin, että ei mulla mitään valittamista. Päivällä oli ykköstnryhmätymispäivä, jossa tehtiin oman RO.n kaa kaikenäköstä pyramideista pukkihumalaan. Lopuks vielä oli kahen parhaan RO.n välinen kisa, ja me voitettiin se. Meil on huikee RO.

©

Viikonloput on kivoja. Tänään siivoilin, oon kattpnu vähän modernia perhettä ja American Horror Storya ja mamminu sängyssä. Piti tehä koulujuttujaki, mut on kirjat kaapissa, niin se homma näyttää kusevan nyt ihan urakalla. Mut ei se siis ainakaan mitään haittaa. Meneehän tää näinkin.

©

In the end everyone ends up alone

Löysin lauantaina Instagramista sellasen pojan, joka suorittaa tällä hetkellä lentolupakirjaa. Herralla ikää 18 vuotta. On kaverinsa kaa vuokrannu aina välillä Cessna 172 ja lennelly vähän ympäri ämpäri. Juttelin sille sitten kikissä ja aloin kadehtia sen elämää niin paljon. Se vaan lentelee ja rahaa on ja se on poika. Hänellä suunnitelmissa mennä ilmavoimiin. Mää kun kerroin sille mun uratoiveista niin se aikalailla kosi mua. Lupas lentää Tampereelle joku kerta ja ottaa mut kyytiin. Mä olisin sillä hetkellä maailman onnellisin ihminen. Mennä pilvien läpi, tuntee pienen turbulessin, laskeutua yöllä. Mikä olis parempaa? Oon taas tässä käyttäny tunteja vaan mennen läpi lentokone videoita ja lukenu Suomen ilmailuopiston sivuilta koulutuksesta. Ja minähän sinne pääsen, musta tulee jonkun sortin lentäjä. Jos en jonkun fyysisen ominaisuuden takia sinne pääse, niin hankin lentolupakirjan, ostan Cessnan, muutan Saksaan ja lennän itekseni.

Viimeseen kuvaan haluaisin vähän päteä. Koska koneen alla on pilviä ja meri näkyy suhteellisen kaukana, voisi olettaa ettei kenttää ole lähellä sekä korkeutta koneella on noin 37 000 jalkaa, eli kymmenisen kilometriä. Ulokkeet jotka siivistä näyttää ulkonevan, kutsutaan siivekkeiksi eli flaps. Flapseja käytetään laskeutuessa ja noustessa, koska ne luo dragia eli vetoa ja liftiä nostetta, eli kone lentää pitkälle. Nämä flapsit tässä on oletettavasti kulmassa 40 (flaps 40), jota käytetään vain välittömästi nousussa ja laskeutumisen loppuvaiheilla, kun ollaan alle kilometrin korkeudessa. Ne siis eivät voi olla ulkona 10 kilometrin korkeudessa. Tästä siis päätelmä, tämä on photoshopattu. :)

Mun mielestä aina kun on jotain sanottavaa, niin on se sanottava päin naamaa. Ainakin siis tuttujen ja vallankin kavereiden. Ajatteluahan kukaan ei kiellä, mutta jos sen sanoo jollekkin toiselle, voi sen sanoo päin naamaa. Ja sillä hetkellä kun päättää sanoa jotain negatiivistä päin naamaa, niin mun mielestä on henkilön otettava myös toisesta suunnasta tuleva kritiikki vastaan. Ei voi vaan tulla haukkuun sua pystyyn ja sitten esim. suuttua kun sanoo miksi toimi näin tai miksi on läski lehmä. Maailma on tosi epärealistinen paikka, kun kaikki ajattelee omaa napaansa ja saa sillä ihmisten kudosnesteen purskahtaan. 

Mun tää viikko on ollu kyllä sellasta tunnemyrskyä. Keskiviikko oli aivan kauhee päivä. Mua koulussa vaan vitutti sellasella old fashioneted waylla, vaikka olin saanu matikan tasokokeesta yhden ikäluokkani parhaista (menin kuitenkin kehvojen ryhmään, koska aattelin et se oli vaa tuuria). Kun kotiin tulin, niin oli iPadin uus kuori tullu, mutta silti ei ihan napannu. Sitte tuli äidin kaa aika isokin erimielisyys, joka kohti siihen että olin aivan hajalla koko loppupäivän. Ohjauksessakin oli tasan 3 lasta, joten me sitten katottiin muumeja siellä jumppaamisen sijaan. Siis toi päivä oli jotenkin vaan niin syvältä. Illalla revin itteni ylös sanoilla pahoja asioita tulee aina tapahtuun, eikä sille oikeesti vaan voi mitään ja elämä on epäreilua. Tänään eli torstaina oli aivan päinvastanen fiilis. Ensiks aamulla sain tietään että pääsen Åreen lasketteleen maaliskuussa (koulun liiksakurssi) ja että mulle tulee viikoks vaihtari tossa lokakuun alussa ja vieläpä palautin mun Italia-projekti-hakemuksen, joten aika varmasti on sinnekkin tulossa matka. Saatan olla maailman onnellisin ihminen.